keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Viinipullonavaaja

Ihan pikaisesti kirjoittelen tänään vain. Alla on kaksi viinipullonavaaja, jotka molemmat löytyivät laatikostani. Toisen olen saanut ystävältäni, toisen alkuperää en muista. Selväähän se on, että vaikka kuinka yrittäisin, en kahta tarvitse. Suurimmassa osassa pikkupulloista on vieläpä kierrekorkki, joten se siitä. Ilmankin pärjäisi niin kauan, että huomaa eteensä sattuneen korkkikorkkisen pullon, sitten kyllä itkettäisi :D Päätin (toki) laittaa toisen pois. 
Kumman te olisitte säästäneet?


 Itse säästin vasemmanpuoleisen. Jostain syystä se on simppeliytensä vuoksi mulle toimivampi, vaikka osaan tuota toistakin käyttää :D Ja onhan mustassa pullonavaajakin mukana, joten se on reissuunkin kätevämpi :)

Taas on yksi tavara vähemmän!

maanantai 23. helmikuuta 2015

# vaatehaaste

Tilanne 14.2.2014:

163 vaatekappaletta + 17 paria kenkiä

Mukana KAIKKI vaatteet mitä täällä vain kaapeissa oli minun vaatteitani, alusvaatteista lähtien :D

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa:

( Kokonaisluvussa mukana kesävaatteet, joita ei tässä erittelyssä ole. Takit ja ulkohousut eivät myöskään ole mukana kuvassa)


2 farkut
2 hametta
3 kotihousut
1 huppari
4 neuletakkia
1 villapaita
5 pitkähihaista
5 kauluspaitaa
9 t-paitaa
1 legginssit
3 toppia
3 villasukat
4 rintsikat
2 vyötä
1 henkselit
6 sukkahousut
+ kasa sukkia ja alushousuja ja uikkareita 5 "osaa" ( kaikki ei kuvassa, paljon oli pyykissä)


Total vaatekaapissa: 52

Nämä vaatteet siis löytyvät nyt kaapistani. Juuri nyt en ole innokas lähtemään Projekt 333 toteuttamaan, sillä tällä vaatemäärällä/kokoonpanolla tarvitsee pyykätä vain kerran kuussa, kun pesee alusvaatteita ja sukkia kerran siinä välissä käsin. Laiskuus voittaa ainakin toistaiseksi!

Olen kyllä oikein tyytyväinen vaatemäärään, en osaa paljoa muuta sanoa. Hieman voisi vielä kohdistaa ja yhdistellä, mutta sen aika on vasta kun nämä on jo käytetty loppuun.


Loppuun vielä linkki kuningaskuluttajan uutisesta liittyen vaatehaasteeseen:

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/02/11/kuningaskuluttajan-toimittajat-avaavat-vaatekaappinsa-taalta-tulee-vaatehaaste

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/02/12/liikaa-vaatteita-tunnista-millainen-vaatteiden-omistaja-olet?ref=ydd-related-program


perjantai 20. helmikuuta 2015

Liikaa kenkiä!!!

Tänään päätin käydä kenkävarastoni oikein kunnolla läpi. Erittelin yksitellen kaikki omistamani kengät, ja kuvasin ne. Lajittelin kengät paljon käytössä oleviin, jonkin verran käytössä oleviin ja ei juurikaan käytössä oleviin. Tuloksen näette alla, lopussa pientä pohdintaa kengistäni:


PALJON KÄYTÖSSÄ





JONKIN VERRAN KÄYTÖSSÄ






EI JUURIKAAN KÄYTÖSSÄ







ERITTELYÄ

 Paljon käytössä olevista kengistä puuttuu tällä hetkellä eniten käyttämäni kengät, siniset nahkaiset nilkkurit. Paljon käytössä olevia kenkiä on siis kuudet. Ylimpänä olevat viininpunaiset converset ovat kylläkin niin huonossa kunnossa, että joutaisivat roskiin. Tilalle tulevat alimpana olevat pinkit tennarit, joille en ennusta kovin pitkää elinikää. Äitini hamstrasi ne minulle Anttilan loppuunmyynneistä. Balleriinoissa pärjäisin varmasti yhdellä parilla, mutta kahdet ovat kivaa vaihtelua. Eniten käytössä olevat kengät istuvat jalkaani hyvin, tuntuvat mukavilta ja näyttävätkin kivoilta ( poislukien converset :D ) Näitä kenkiä käytän ahkerasti, ja ne ansaitsevat paikan kaapissani.

Jonkin verran käytössä olevissa kengissä on kumisaappaat, jotka onneksi eivät ole ahkerassa käytössä. Näistä en kuitenkaan luovu, ovat päivän pelastus sateisella kelillä sekä partioleireillä.

Kahdet seuraavat kengät ovat haikkereita, joita käytän lähinnä metsäretkillä sekä partioleireillä. Yksillä ehkä pärjäisi, mutta kesällä lenkkarimalliset ovat kivemmat, ja syksyllä sekä pidemmillä vaelluksilla varrelliset lämmittävät ja tukevat nilkkaa.  Kuitenkin kun olen nämä loppuun kuluttanut ( lenkkarit ovat jo lähellä) aion hankkia tukevat nahkahaikkerit, jotka kestävät käyttöä vuosikymmenen.

Harmaat converset ovat käytössä lähinnä syksyllä sekä loppukeväästä. Ne ovat kovin painavat ja jäykät. Yritän kuitenkin saada ne loppuun käytettyä, mikä ei (valitettavasti) vie converseilta kovinkaan kauaa, enkä osta tilalle uusia.

 Paksut talvikengät ovat päivän pelastus kovilla pakkaskeleillä, joita ei tänävuonnakaan ole näkynyt. Varpaani ovat niin herkät jäätymään, että tämä kenkäpari on välttämättömyys. Hyisellä kelillä ovat ahkerassa käytössä.

Viimeisenä tämän otsikon alla ovat converseni. Valitsin converseista hieman naisellisemman mallin, joka miellytti silmääni. Kullankalliit roskien viemiseen, uintiin sekä partioleireille.

Ei juurikaan käytössä olevien kenkien listan ensimmäisenä ovat pitkävartiset talvisaappaani. Ehkä osittain märän talven syytä, mutta nämä ovat jääneet kaappiin. Lisäksi kahdet muut talvisaappaat ovat ehkä vähän tämän parin reviirillä, joten ei ole kovin tarpeellinen pari.

Seuraavana ovat kaupunkikuminilkkurini, jotka ovat oikeastaan vain lainassa äidiltäni silloin tällöin. Ei todellakaan välttämättömyys, hankaavat. Sitäpaitsi punaiset nokialaiseni ovat makeamman näköiset!

Kahdet korkokengät, joissa on liikaa korkoa 180-senttiselle tytölle. Auttamattomasti silti rakastan näitä, kuten kaikki korkoja, joten nämä saavat jäädä vielä kenkäkaappiini.

Total: 17 paria
Tarpeellisia: 8 + 2 korkokengät

Tavoitteeksi asetan - 7 paria. Tavoitteeseen pyrin käyttämällä kenkiä. Näitä en siis myy pois, vaan yritän käyttää ylimääräiset loppuun. 




keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Minimalismi-videoiden parhaat palat

Ensimmäisenä haluan esitellä teille videon, josta se kaikki lähti. Aluksi kiinnostukseni herätti tavarataivas-dokumentti, mutta toimeen minut sai ryhtymään theminimalists.com - blogin ylläpitäjien TEDx:ssä pitämä puheenvuoro:

A rich life with less stuff The Minimalists TEDxwhitefish

Jään innolla odottamaan heidän keväällä 2016 ilmestyvää minimalismista kertovaa dokumenttia.

Tavaranvähentäjille lisäksi suosittelen ehdottomasti katsomaan Tavarataivas-dokumentin! Se on yksi harvoja ostamiania dvd-levyjä viime aikoina, mutta ei ole kyllä kaduttanut!


Mielenkiintoisia vloggareita ja heidän videoitaan ovat mm.

Carrie LeighAnna

Carrie LeighAnnan parhaana videona pidän A minimalist wardrobe - videota, jossa hän esittelee vaatekaappinsa sisällön - vain pikkumustia. Hänellä on vaatekaapissaan 8 pikkumustaa, koska hän pitää vain pikkumustista. Lisäksi hän on ihanasti oivaltanut kääntää mekkoa muuttaakseen lookkiaan.

NowBoarding

NowBoarding-vloggaaja esittelee videoillaan tavaroitaan ryhmä kerrallaan, ja perustelee miksi luopuu joistain esineistä, ja miksi säästää toiset. Mielenkiintoinen on esimerkiksi tämä video: Minimalism Journey - My books collection

Hello Cathy

Hello Cathyyn tutustuin hänen shoppailua ja alennusmyyntejä purkavan videonsa kautta. Videolla hän erittelee miten havahtui siihen, että shoppailee liika, eikä mikään määrä ostoksia tee häntä tyytyväiseksi.

Lavendaire

Lavendairella on paljon erilaisia, hyvin mielenkiintoisia videoita. Suosittelen tutustumaan hänen  Minimal living / Meaningful living- videoonsa, jossa hän kertoo, mitä minimalismi hänelle tarkoittaa.


tiistai 17. helmikuuta 2015

Korukokoelma

Olen jo useamman kerran käynyt läpi korulaatikkoani. Nyt tartuin siihen taas uudelleen. Tavoitteenani on pikkuhiljaa vähentää koruja siten, että saisin ne kaikki sopimaan nätisti palaset-laatikkooni. Nyt koruja on lisäksi muumirasiassa. Kävin korut läpi ja järjestelin niitä uudelleen. Lopulta laitoin neljä paria korviksia pois. Viimeviikolla laitoin jo pois isomman kasan koruja.

En käytä paljoakaan koruja. Lisäksi jumitan usein samoissa koruissa useamman kuukauden kerrallaan, joten koruvarastoani en tule kovinkaan ahkerasti käyttäneeksi monipuolisesti.

Alla on korukokoelmani tällä hetkellä kokonaisuudessaan:


Vain nämä parit korviksia lähtivät poistoon:



Nämä laatikot kätkevät koruni sisäänsä:



Päädyin tänään viettämään koko päivän ystäväni luona, vaikka tarkoituksena oli ehtiä bloggaamaan ja aloittelemaan ylioppilaskirjoituksiin lukemista. Nyt illemmalla kotiin vihdoin päästyäni päädyin katselemaan youtubesta mielenkiintoisia videoita minimalismiin liittyen, ja hakemaan innoitusta karsimisen jatkamiseen. Postaan myöhemmin parhaita paloja löytämistäni videoista!

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Päivä Helsingissä

Suuntasin tänään kahdeksan junalla Helsinkiin päiväksi kiertelemään. Aamupäivän vietin Rööperissä kuljeskellen kaduilla ympäriinsä. Alunperin tarkoitus oli käväistä Hietalahdessakin asti, mutta en koskaan päässyt sinne asti, sillä poikkesin jokaisessa mielenkiintoisen oloisessa liikkeessä (eli käytännössä joka toisessa). Löysin monta ihanaa second hand ja vintage liikettä, yhden syötävän ihanan karkkikaupan syötävän söpöllä myyjällä sekä suloisen paperikaupan. Second hand ja vintage liikkeissä kiertelin etsien miellyttävää pikkulaukkua iltarientoihin. Sopivaa laukkua sopivaan hintaan ei kuitenkaan löytynyt. Tarvitsisin (haluaisin) kaksi uutta laukkua, pienemmän vain lompakolle, puhelimelle ja avaimille sekä isomman esimerkiksi kaupunkireissulle. Siksi pidin silmäni auki myös ihanien Suomessa valmistettujen Three Bags -nahkalaukkujen varalta. Yksi osui silmiini, mutta sen malli ei oikein miellyttänyt, joten se jäi liikkeen hyllyyn.

Käväisin metrolla myös Kalliossa kiertelemässä muutamalla kirppiksellä ja syömässä jotakin pientä. Päädyin Rytmi-nimiseen kahvilaan/baariin, jossa oli oikein mukava tunnelma ja hyvät tarjottavat. Paluumatkalla keskustaan hyppäsin ratikan kyytiin ja tein pienen ajelulenkinkin sillä Kaivopuiston kautta.

Tälläinen hauska kiinalainen armeija tuli vastaan Mannerheimintiellä.
Olen kuitenkin oikein tyytyväinen Helsingin reissun ostoksiini. Pääosin siksi, että niitä on vain yksi. Juuri ennen kuin suuntasin rautatieasemalle kohti Turun junaa päädyin vahingossa kiertämään vielä yhtä ostoskäytävää kun suureksi yllätyksekseni törmäsin Tiger of Swedenin liikkeeseen. Luulin, ettei Helsingissä ole sellaista, mutta olenkin kävellyt sen ohi monen monta kertaa. Kurkkasin liikkeeseen sisälle ja bongasin saman tien lompakon, jota olin katsellut jo aiemmin Turussa Stockmannilla. Hieman heräteostoksena se mukaani lähti, mutta luojan kiitos se oli alennuksessa :D


Annan kuitenkin heräteostokseni anteeksi itselleni. Jos nyt lähden itselleni oikein syitä selittelemään, niin nykyinen marikukkaro on epäkätevä kun kaikki on siellä yhtenä läjänä ja kolikot saavuttamattomissa pohjalla. Lisäksi konjakin väri on niin ihana! Tiedän kuitenkin, että jos olisin lompakon hyllyyn jättänyt, olisi se minua piiiitkäksi aikaa jäänyt harmittamaan. Tässä vielä kuva ostoksestani, joka muuten on yllättäen samanvärinen käsilaukkuni, macbook-koteloni, kenkieni ja vyöni kanssa. Miten niin pidän konjakin värisestä nahasta?




torstai 5. helmikuuta 2015

Satasen ruokabudjetti

Vuoden alusta päätettiin kokeilla hieman erilaista ruokabudjettia - puolet aiempaa pienempää. Viimekuussa meidän ruokabudjetti kahdelle oli 100 euroa. Molemmat toki syövät koululla toisen päivän lämpimän ruuan. Mutta hyvin se riitti, muutama euro jäi ylikin. Ja saimme syödäksemme ja mielestäni vielä terveellisestikin.


En onnistunut suunnittelemaan koko viikon ruokalistaa kerralla, mutta hain aina yhtä ruokaa varten ainekset kaupasta, ja sitä syötiin sitten 2-3-4 päivää, riippuen annoksen suuruudesta. Maito on meillä sellainen kulutuksen kohde, että sen juomismäärää haluaisin vähentää.
Leipää ei hirveästi tullut syötyä, muutama pussi otettiin pakkasesta. Ruisleipä on meillä sellainen aamu/välipalatuote, että välillä sitä menee paljon ja välillä ei ollenkaan. Kuun lopussa meille kävi niin hyvä tuuri, että sain lahjoituksena kassillisen ihania päivämäärättyjä leipiä, joten nyt on pakkanen täynnä ruisleipää :)
Aamupalana yleensä menee joku hedelmä/leipä ja jugurttia, joskus kun aamulla on aikaa niin puuroa. Harvemmin nousen niin aikaisin. Puuroa pitäisi kyllä ehdottomasti syödä aamupalaksi enemmän.
Molemmat toki söi tammikuun koululla sen yhden lämpimän ruuan arkipäivinä. Mulla loppu ruokailuoikeus koulussa eilen, joten nyt saan tehdä itsellen päivälläkin ruokaa.
Kuukauden ruoka-aine on varmasti ollut couscous. Se on niin helppoa, nopeaa ja täyttävää. Paljon on syöty myös porkkanaa niin raakana kuin keitettynäkin.


Pinaattilättyjä -helppoja halpoja ja ennenkaikkea hyviä!
Tässä kuussa jatketaan satasen kuukausibudjetilla. Torstaihin asti on selvitty viime viikonlopusta ylijääneillä ruuilla. Mun partioryhmä yläkouluikäsiä oli täällä viikonloppua viettämässä makuupussililjan merkeissä. 11 meitä täällä oli 60 neliön kämpässä, hyvin tänne mahduttiin. Mutta ei noille maistunut kasvikset, joten täällä on syöty niitä pois koko alkuviikko. Paljon tomaattia ja paprikaa.