keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Palailen blogin pariin

Hiukan aikaa onkin blogi ollut hiljaiselolla, sillä kesätyöt söivät kaikki energiat kesältä. Koulun alkukin lähti liikkeelle aika ryminällä. Viime viikonlopun partiojohtajien johtajuusfestivaaleilta, johtajatulilta, sain kuitenkin taas loistavan kipinän karsimisen jatkamiseen ja erityisesti materian ostamisen välttämiseen. Kyllä partiossa tulee tavattua huimia tyyppejä!

Riippumattoilua kesän roadtripillä. Riippumattojen kerrosänky ;)
Viime päivinä olen paljonkin pohtinut omistamista ja sitä, paljonko haluan omistaa. Todellisuudessa yllättävänkin pitkään pärjää yllättävän vähällä. Olen edelleen ihan fiiliksissä autossa nukkumisesta sekä riippumattoilusta. Suunnitelmissa on joskus tulevaisuudessa viettää kesä autossa ja riippumattossa. Käytännössä siis luopua asunnosta kesän ajaksi ja majoittua autossa tai riippumatossa säästä riippuen :)

 Uuden koulun oppikirjat ovat kovin lohdullisia. Kirjoja ei kovin montaa tarvita, tällä hetkellä niitä on kaksi, ja nekin ovat käytössä useammalla kurssilla. Toivottavasti pärjätään vain vähillä kirjoilla!

Pikkuhiljaa on tuo uusi asuntokin alkanut järjestyä. Olen jo täysin sopeutunut uuteen pieneen keittiööni. Se toimii loistavasti! Pienempi keittiö = vähemmän keittiötarvikkeita= siistimpää ja helpompaa. Toki koulun alkamisen jälkeen en ole hirveästi kokkaillut, sillä

Vaatekkaappiin on taas alkanut kertyä vaatteita, kun siellä on nyt sekaisin kesä ja syksyvaatteita. Vielä tällä viikolla olisi tarkoitus käydä vaatekaapit läpi ja laittaa lopullisesti kesävaatteet laatikkoon. Tarkoituksena on karsia vaatekaapin sisältö alle 40 vaatekappaleeseen, niin pysyy vaatevuori kurissa.