sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Sohva on saapunut keskuuteemme

Heips!

Mulla on ihan iloisia uutisia. VIHDOIN ja viimein kauan kaipaamani sohva on löytänyt tiensä luokseni. Ja saattoi olla ihan hilkulla, että olisi jäänyt tulematta. Sohvan tarinahan alkoi jo tammikuun alussa, kun sain uuden asunnon avaimet käsiini. Koska meillä on ystävien kanssa tapana istua iltaa välillä hieman isommallakin porukalla, ei lisäistumapaikat ole koskaan huono idea. Lisäksi sohvan kriteerinähän oli se, että siihen mahtuu minua lyhyempi ihminen nukkumaan. Lisää sohvapohdintoja ennen sohvan ostoa löydät TÄÄLTÄ (tähän linkki)

Noh, sohvan piti saapua maaliskuussa, eikä sitä näkynyt vaikka kuu läheni loppuaan. Soiteltuani huonekaluliikkeeseen selvisi, että tehdas josta sohvan piti tulla, ei ollu lähettänyt koko sohvaa Suomeen. Noh, sohvan piti tulla kahden viikon päästä - vaan eipä näkynyt. Viime viikolla käytiin liikkeessä, ja sohva luvattiin tällä viikolla.

Kuski sitten soitteli minulle keskiviikkona, ja kysyi onnistuisiko kuljetus perjantaina - eli tänään. Noh, tänään on Tavastialla yllätys yllätys Recless loven keikka, joten empä minä ole enää iltapäivästä kotona vaan matkalla Helsinkiin. Sanoin siis, että sohvan on parempi olla jo torstaina mulla. Ja niinhän se olikin.

Niin, ja tänään aamusta äiti kävi maksamassa loputkin sohvasta, ja kuuli samalla, että joku oli yöllä tuikannut varaston tuleen. En tiedä olisiko sohvani ollut siellä, mikäli sitä ei olisi eilen tuotu, vai ei. Se on nyt ainakin turvallisesti kotona.

Sohva on ihanampi kuin muistinkaan. Kaiken sen ajan, mitä sohvan saapumisen jälkeen olen kotona viettänyt olen hengaillut sohvalla. Se on niin hyvä istua :)

Mutta nyt,
saanko esitellä ( ja tätä kelpaa esitelläkin)

The sohva