torstai 21. elokuuta 2014

Kämpän sisustuksen pohdintaa

Aloin hyödyntää asunnon sisustusta pohtiessani vielä melko uutta Suomen styleroom-sivustoa, sieltä löysin paljon ihania inspiraatiokuvia. Etsintää tosi hankaloitti se että hauilla minimalismi, minimalistinen jne. ei löytynyt kertakaikkiaan mitään. Ei ensimmäistäkään albumia saatika kuvaa. Lisäksi haku "opiskelija" tms. ei myöskään tuottanut tuloksia. Päädyin siis etsimään esimerkiksi sohvia ja selaamaan sivutolkulla sohvankuvia. Löysin kuitenkin monta ihanaa kuvaa. Sieltä kannattaa ehdottomasti käydä inspistä hakemassa!

Nämä ihanat inspiskuvat sieltä löytyivät:


















 Ja muuten, löysin indiskasta pikavisiitilläni 4 uutta tyynyliinaa, kaksi oranssia ja kaksi tummanharmaata. Normaalihinta 10 euroa, joka oli alennettu 4,90, mutta josta sai vielä 50 %. Sain siis neljä alennettua tyynyliinaa yhden normaalihintaisen tyynynpäällisen hinnalla. Ja harvinaista kyllä, tyynyliinan oranssi on juuri oikeaa sävyä. Nyt on sitten jo olohuoneen tyynyt, verhot ja valaisin valmiina.

Illan hengasinkin sitten kotikotona, ja sain jatkettua taas hyvin alkanutta karsimista. Tyhjesin yhden kokonaisen lipaston! Ihan tyhjäksi. Sijoittelin esim siellä olevat farkut vaatekaappiini, jossa oli paljon ylimääräistä tilaa. Kävin taas läpi myös sängynaluslaatikot, joista löytyi taas paljon paperia pois laitettavaksi. Vaikka jatkuvasti käyn papereita läpi, kokoajan saan karsia pois lisää ylimääräisiä papereita. Nytkin lähti roskiin aika kasa. Sain poistettua myös pinon vihkoja.

Tälläkertaa tavaraa meni myös lahjoitukseen, kololle ja seurakuntanuorille. Entisenä isosena minulla on valtavat kasat kaikkia riparijuttuja ja hartauksia, jotka vien uusien isosten käyttöön. Kololle vien myös papereita ja vinkkivihkoja. Pieni kasa kyniä sun muuta lähti myös parempaan käyttöön.

Pakkasin myös ison kasan tavaraa kotikotoa matkalle kohti uutta kotia. Tyhjennetty lipastokin suuntaa sinne. Myös kirpparille lähtee pieni kassillinen tavaraa.



2 kommenttia:

  1. Inspiraatiota kannattaa myös ettiä Pinterestistä, sieltä löytyy tosi hyvin! :) Kokeilin myös hakusanalla minimalism ja kyllä sieltä tuloksia tuli .)

    VastaaPoista
  2. Niimpä näkyikin löytyvän! :D En koko pinterestiä muistanutkaan, siitä on aikaa kun on tullut käytettyä.

    VastaaPoista

Herättikö kirjoitukseni ajatuksia? Kommentoi!